Laadukkaat Tuotteemme

Kattavaan tuotevalikoimaamme kuuluvat laadukkaat perunat ja juurekset, tomaatit, kurkut ja muut vihannekset, salaatit, yrtit, idut, sienet sekä hedelmät ja marjat.

Parhaan laadun takaamiseksi suurin osa tuotteista hankitaan suoraan tuottajilta. Arvostamme erityisesti paikallisten pientuottajien tuotteita.

Valttejamme ovat korkea laatu, toimitusvarmuus, lyhyt ketju tuottajalta kuluttajalle ja pitkään alalta kertynyt ammattiosaaminen.

Parhaat perunat

Veljekset Kitola Oy on yksi Suomen suurimmista perunan pakkaajista ja toimittaa valtaosan varsinaissuomalaisten ruokakauppojen myymästä ruokaperunasta.

Uuden sadon ensimmäiset kotimaiset kesäperunat tuotetaan Turun saaristossa ja varhaisperunasadon valmistuessa siirrytään hiljalleen myös pohjoisempaa tuotantoa kohti. Uuden sadon perunat käsitellään ja pakataan samana päivänä kun ne saapuvat viljelijöiltä, jotta kuluttajat saavat säilytykselle herkät uudet perunat ruokapöytään mahdollisimman nopeasti.

Ruokaperunamme tuotetaan sekä lähialueilla Etelä-Suomessa että Pohjanmaan perinteisillä viljelyalueilla. Perinteistä lähituotantoa suurempi toimitusalue mahdollistaa korkealaatuisen ruokaperunan hankinnan myös paikallisten viljelyhäiriöiden aikana. Viljelijöiden verkosto on hankittu vuosien kokemuksella hyväksi havaittuja toimittajasuhteita ja luotettujen viljelijöiden ammattitaitoa kunnioittaen.

Kitola Premium

Perunavalikoimastamme löytyvät nyt myös Kitola Premium –pussit. Niihin pakataan kaikkein laadukkaimmat perunat. Premium–pussin väri kertoo perunan ominaisuuksista ja suositellusta käyttötarkoituksesta. Punaisissa Premium-pusseissa on jauhoisia, helposti soseutuvia lajikkeita ja ne sopivat parhaiten soseeksi, uuniperunoihin ja leivontaan. Keltaisissa pusseissa perunat ovat ns. yleisperunoita ja sopivat keittämiseen ja kaikkeen ruuanlaittoon. Vihreät pussit tarkoittavat, että perunalajike on kiinteää ja pysyy kypsänä helposti koossa. Tällaiset perunat sopivat hyvin esim. laatikkoruokiin ja salaatteihin.

Peruna säilyy parhaiten viileässä +4 – +6 asteen lämpötilassa valolta suojattuna.

”Niihin pakataan kaikkein laadukkaimmat perunat.”

Raikkaat salaattimme

Salaattien tuotanto on viime vuosina monipuolistunut ja kysyntä kasvanut. Suomessa tuotetaan tasaisesti ympäri vuoden esimerkiksi frisee-, jää- ja tammenlehti -salaatteja. Kuluttajien kiinnostus uusiin lajikkeisiin kasvaa jatkuvasti, mikä monipuolistaa kotimaista tuotantoa entisestään. Kun toimitusketju tuottajalta ruokapöytään on lyhyt, salaatti pysyy varmasti tuoreena ja herkullisena.

Veljekset Kitolan tuotevalikoimassa on kymmeniä laadukkaita salaattilajikkeita.

Myös tuoreyrttejä käytetään Suomessa yhä enemmän, ja viimeisen vuosikymmenen aikana yrttien kysyntä on jopa nelinkertaistunut.

Kaikki salaatit ja versot säilyvät parhaiten viileässä +2 – +5 asteessa, kosteassa ja haihtumiselta suojattuina. Sitruunamelissa ja basilika kannattaa säilyttää huoneenlämmössä, muut tuoreyrtit säilyvät parhaiten viileässä. Salaatti- ja yrttiruukkujen suojamuovi ehkäisee kuivumiselta, joten sitä ei kannata poistaa. Turvepaakku kannattaa pitää kosteana.

Herkulliset hedelmät ja marjat

Hedelmiä on saatavilla laaja valikoima vuoden ympäri ja satokautena tarjolla on paljon kotimaisia vaihtoehtoja. Erityisesti kotimaisten omenoiden ja päärynöiden suosio on vahvassa kasvussa.

Kaikki palapakatut hedelmät pakataan omassa pakkaamossamme Nousiaisissa, mikä takaa hedelmien tuoreuden ja laadun.

Valikoimissamme on myös niin kotimaisia kuin ulkomaisia marjoja sesongin mukaan.

Erityisesti kotimaisten omenoiden ja päärynöiden suosio on vahvassa kasvussa.

Terveelliset kasvikset

Kasviksia pitäisi suositusten mukaan syödä vähintään puoli kiloa päivässä, ja monipuolisesta valikoimastamme tämä määrä onkin helppo täyttää. Laajassa tuotevalikoimassa on lähes sata erilaista tuotetta.

Tomaatti ja kurkku ovat suomalaisten suosituimpia kasviksia, ja valtaosa kuluttajista valitsee niistä mieluiten kotimaisen vaihtoehdon. Kotimaisten tomaattien ja kurkkujen tuotanto on ympärivuotista, mutta pääsatokauden ulkopuolella niitä tuodaan myös ulkomailta, pääosin Espanjasta. Omaan tuotevalikoimaamme kurkkua ja tomaattia toimittavat lähinnä varsinaissuomalaisten suosimat tutut lähitoimittajat, joiden tuotteiden laatuun voi luottaa.

Varsinais-Suomi on Suomen suurinta varhaisvihannesten sekä –juuresten tuotantoaluetta, ja tiiviit monivuotiset suhteet alueen toimittajiin takaavat parhaat valikoimat myös niiden osalta.

EverDeli-salaatit

Aidosti Premium

Vain parhaista raaka-aineista

Huolellisesti valikoiduista laadukkaista raaka-aineista valmistetut salaatit sopivat helpoksi lounassalaatiksi tai valmiiksi pöytäsalaatiksi päivällispöytään.

Suosimme kotimaisia raaka-aineita

Kaikki EverDeli -salaatit kootaan ja pakataan Suomessa laadukkaista raaka-aineista. Käytämme salaatteihin vain sellaisia tuotteita, mitkä olemme itse henkilökohtaisesti maistaneet ja todenneet EverDelin arvoisiksi. Toivottavasti nautitte tuotteistamme ja palaatte niiden pariin aina uudestaan. Elämyksellisiä ruokahetkiä EverDelin kanssa!

Herkulliset vaihtoehdot

Nyt on varaa valita todella hyvästä tarjonnasta.  Va­li­koi­mam­me herkut ovat kehittäneet omat am­mat­ti­lai­sem­me, jonka tai­don­näyt­tei­nä tarjoamme seuraavia annoksia: Mexikana- Ka­na­lei­pä­juus­to-, Kana-, Kanapesto-, Tonnikala-, Savulohi-, ja Mozza­rel­la­sa­laat­ti. Kaikki valikoiduista ja erittäin korkealuokkaisista raaka-aineista valmistettuina.

Salaattimme pakataan äärimmäisen hygieenisissä oloissa ilman suojakaasua, jolloin salaatin maku säilyy raikkaana ja herkullisena.

Maistettuasi EverDeli-salaattejamme, et tyydy enää vähempään.

www.everdeli.fi

Oiva-raportti

Sähköposti myynti@everdeli.fi